Tarina kirjoitettu yhteisesti Mircean kanssa, Ezekiel's POV
Lokakuun puoliväli, 2025
Perjantai. Kello oli hieman ohi puolenpäivän. Lämpötila eleli jossain 15 asteen paikkeilla ja taivas oli tyynen pilvinen. Säätiedotus oli aamulla kovin toiveikkaana luvannut sadekuuroja iltapäivälle, joten Dorian oli suosiolla valinnut pienemmän, katetun, vaikkakin seinistä avoimen maneesin - mukava tuulenvire ilman läpimärkää paitaa. Maneesin alue oli askarreltu niin kutsutuksi agilityradaksi - pieniä ristikkoja ja pystyjä hassuissa kulmissa, puomeja siellä täällä, yksi pressu levitettynä pitkin maneesin pohjaa, toinen roikkui epämääräisesti estetolppien välissä, kaksi isoa jumppapalloa.
Valkolaikullinen, musta tamma oli jo parisen minuuttia seissyt hiljaa takakenossa, korvat hörössä tuijottamassa roikkuvaa pressua, joka rahisi kevyessä tuulenvireessä epämääräisesti. Dorian seisoi kädet puuskassa joidenkin metrien päässä lähellä maneesin päätyseinustaa, puoliksi huvittuneena, puoliksi epätoivoisena.
“It’s the same tarp as two days ago, sweetheart.”
Nova ei hetkahtanutkaan.
“I can’t believe how patient you are with that nervous wreck of a horse”, kuului takaa tuttu ääni.
Dorian vilkaisi taakseen katsoakseen Gabrieliin ja kohautti olkiaan, “She needs me to be patient. Also I get paid to do just that, so.”
“Actually I correct myself: I can believe how patient you are, considering you seem to be totally cool with that photo of you that went viral”, toinen mies jatkoi ja naurahti, nojaten kyynärpäillään maneesin porttiin.
Dorian katsahti taas olkansa yli Gabrieliin ja siristi silmiään tuon virneelle.
“You can fuck right off if you think I’m going to talk about that with you of all people”, Dorian tuhahti takaisin, “it’s your fault that it exists in the first place.”
Gabriel naurahti uudelleen ja nosti kätensä ilmaan syyttömyyden merkiksi, “Hey! I just took the photo, as a little keepsake for you.”
Dorian ei voinut olla pyöräyttämättä silmiään, samalla kun kääntyi katsomaan takaisin Novaan, “Uh-huh, and how do you propose this little keepsake ended up on the social media, if not from your phone?”
“Well, since you’re asking, my money is on Florence. She may be shy, but I swear that girl sleeps with her phone camera turned on. She’s always snapping photos of everything, and not very discreetly either…”
“Mhm, well I sure know who to interrogate later…”, Dorian huokaisi ja maiskutti pari kertaa yrittäessään saada edelleen patsasmaisesti pressua tuijottavan tamman huomion.
Gabriel nojasi takaisin maneesin laitaan ja napsautti sormiaan, osoittaen toista miestä, “What I am curious to know though - is why Hirvonen of all people? Aren’t Finns a bit… I don’t know, stuck up?”
Dorian pysähtyi ja jäi miettimään. Vihreä mekko, epämääräinen skandinaaviaksentti, suorasanaisuus… Gabriel tosiaan oli vihdoinkin tarjonnut hänelle nimen tuolle Power Jump illan naiselle. Ensi kerralla olisi parempi jättää väkevät vähemmälle. Kaikkien sumuisten muistojen puolesta ilta ei kuitenkaan ollut huonoimmasta päästä, siitä Dorian oli melko varma, vaikka ei hän olisi tarvinnut sitä yhtä ainoaa kuvaa aftereista koko hevoskansan silmätikuksi. Hän oli jo henkisesti valmistautunut jonkin sortin puheluun tuntemattomasta numerosta liittyen kohuun.
“Gabriel, you are truly the last person who should be judging my choices in partners”, Dorian muistutti.
Samalla hetkellä kaksi tuttua ratsukkoa ilmestyi puiden takaa maastopoluilta takaisin tallin pihaan. Rei näytti jostain syystä loukkaantuneelta Ezekielin selän takana samalla kun mies ohjasi mustan orinsa maneesin luo. Toisten hevosten läsnäolon avulla Nova vihdoinkin päätti siirtää huomionsa pressusta muualle ja rentoutui aavistuksen, höräisten Heartin suuntaan. Ezekiel puolestaan kysyi oliko hetkeä aikaa puhua.
“Sure, I have all the minutes if it helps getting rid of this arse”, Dorian nyökkäsi Ezekielille ja osoitti peukalollaan virnistävän Gabrielin suuntaan.
Gabriel pyöritteli silmiään Dorianin sanoille, heilautti kättään välinpitämättömästi ja liukeni taaemmas kohti Reitä, joka oli pysäyttänyt Isan maneesin toisen sivustan luo.
“So, about the viral photo of you and…”, Ezekiel aloitti ja epämiellyttävä kammo värisi Dorianin läpi. Ei enempää, jooko…
“Oh no, not you too”, Dorian huokaisi, keskeyttäen miehen lauseen, ennen kuin Ezekiel jatkaisi yhtään pidemmälle. Asia saisi jäädä niille sijoilleen.
“Hear me out”, Ezekiel naurahti, mutta jatkoi vakavoituen ennen kuin Dorian ehti keskeyttää uudelleen: “There is something I need to know.”
“That woman with you seemed oddly familiar to me. I was wondering if I spoke to her too that night. Do you know her name?” Ezekiel johdatteli tiedusteluaan eteenpäin.
Dorian siirsi katseensa nyt pressua varovasti tutkivasta Novasta Ezekieliin miehen kysellessä vihreämekkoisesta naisesta. Toisen kiinnostunut kysely tuntui oudolta, eikä Dorian olisi halunnut jatkaa kyseistä aihetta sanaakaan pidemmälle kuin mitä Gabriel oli päättänyt tungeskella, mutta jokin Ezekielin äänenpainossa sai Dorianin myöntymään. Yhtäkkiä aihe tuntui jotenkin tärkeältä, vaikkakin edelleen epämukavalta.
“As of perhaps a minute ago I do, yes. Thanks to our helpful little photographer over there reminding me”, Dorian kertoi, osoittaen tuomitsevan katseensa Gabrielin suuntaan, “Apparently it’s Christina Hirvonen, one of the Finnish riders. I had clearly had too many glasses of the better liquor to remember that much.”
Dorian hymähti ja katsoi takas Ezekieliin, “How come?”
Ezekielin kasvoilla tapahtui yhtäkkiä paljon, ja hetken hiljaisuus miesten välillä kasvoi turhan pitkäksi. Ezekiel vain piti katsekontaktia, pitkä sekunti toisensa jälkeen, kunnes vihdoinkin havahtui.
“My memory is apparently not better than yours”, Ezekiel totesi ensin.
“Because before this very moment I didn’t remember that I slept with her too. On that same fucking night”, Ezekielin ääni ei pysynyt kasassa, vaan hän puhkesi nauruun kesken lauseen.
Molemmat hevoset ihmettelivät yhtäkkistä naurunpurskahdusta ja tanssahtelivat kumpikin omilla paikoillaan korvat tutkiskellen.
Mutta kaikki Dorianissa jäätyi Ezekielin sanoista. Syke pysähtyi, hengitys salpautui, iho nousi kananlihalle, sormenpäitä nipisteli, jaloissa ei tuntunut enää mitään. Muistiin nousi hyödyttömästi mielikuvia vihreän mekon silkkisestä helmasta ja makeasta huulipunasta. Ja nyt kaiken kukkuraksi vielä Ezekielistä saman naisen kanssa, molemmat painautuneena seinää vasten, käsi lipuen mekon alle–
Ääntä ei halunnut tulla, kun Dorian epätoivoisesti pakotti ulos kysymyksen: “What?”
Hänen oli täytynyt kuulla väärin - tai huumoria välttelykeinonaan tunnetusti käyttävä Ezekiel oli päättänyt pahimmassa mahdollisessa keskustelussa heittää paskaa läppää. Muita vaihtoehtoja ei ollut. Dorian kakisteli äänensä takaisin toimivaksi. Ezekielkin taisi tajuta toisen reaktion ja nauru tyrehtyi kuin seinään tämän vakavoituessa.
“No you didn’t.” Koska vitsihän tämä vain oli. Todella paska sellainen.
Ezekiel pudottautui alas rauhattoman Heartin selästä, ja nojautui maneesin laitaan huultaan purren. Dorian pysyi jäätyneenä paikallaan, nyt kädet taskuissa, sormet hypistellen taskun pohjan rikkinäistä saumaa hermostuneena.
“Man, I wish I was joking, but I’m not”, Ezekiel sanoi Dorianille, vältellen tämän katsetta, “I don’t remember everything, but I remember enough to be certain it was her… I’m sorry.”
Ezekiel oli tosissaan. Ezekiel oli tosissaan, ihan aikuisten oikeasti. Voi luoja. Dorian sulki silmänsä ja hieroi kämmenillä kasvojaan. Ja sitten mies alkoi pyytelemään anteeksi. Voi luoja.
“Okay, Jesus Christ, don’t say sorry, for fuck’s sake”, hän parahti huokaisten, ja uskaltautui taas katsomaan Ezekieliin, joka puristi sormillaan maneesin reunaa epävarmana. Eihän tämä kaverisuhde saisi tällaisesta pienestä, vaikkakin kiusallisesta, tapahtumasta katketa, aikuisia tässä kaikki kuitenkin olivat. Ainakin suurimmilta osin.
“Nobody’s done anything wrong, right? We’re– we’re all adults here, or something. It’s just–”, Dorian kuopi epätoivoisesti maneesin pohjakuitua kengänsä kärjellä. Koko tilanne tuntui uskomattomalta, täysin absurdilta. Eihän tällaista tapahtunut noin vain tavallisille ihmisille?
“Fucked up, I guess. God…”
Sitten ensimmäinen naurun pyrähdys lähti Dorianin kurkusta, eikä hän pystynyt sen jälkeen enää lopettamaan. Pian mies nauroi epätoivoista, haukkovaa rintanaurua, joka kaikui maneesissa ja tallipihalla. Molemmat hevoset tepastelivat pöllämystyneinä, kun nauru tarttui vielä Ezekieliinkin, ja miehet räkättivät yhdessä epäuskosta.
“God, it’s so fucked up to know about this now, fuck me. Did you at least have a good time?” Dorian kysyi vihdoin, edelleen henkeä haukkoen, vedet silmissä.
“If I remember correctly, I had great time”, Ezekiel tyrskähti vastaukseksi Dorianin kysymykseen, “Hope you did too”, hän lisäsi happea haukkoen ja pyyhkäisi kasvojaan. Dorian ei voinut muuta kuin tyrskähtää takaisin ja nyökätä. Olihan se ilta ollut tämänkin arvoinen, vaikka toistoa ei tulisi.
“God, this is so stupid. But you’re right. It’s fucked up, but not like we committed a crime”, Ezekiel naureskeli.
“Maybe we just keep this to ourselves and move on?” hän ehdotti huultaan huvittuneesti purren.
Dorian katsoi toista hetken, kunnes naurahti päätään pudistaen, “Yeah, absolutely.” Tämä saisi todellakin jäädä tähän. Tarpeeksi moni oli jo saanut hupinsa sosiaalisessa mediassa kiertäneestä kuvasta - olisi uuden skandaalin aika, ja Dorian ei suostuisi olemaan osana sitä.
Siinä vaiheessa Heart mitä ilmeisemmin alkoi kyllästyä ihmisten meininkiin ja vaati päästä muualle ohjia kiskoen.
“Well, Heart doesn’t appreciate gossiping anymore”, Ezekiel huokaisi, “I’m gonna take him in. See ya later.”
Dorian nyökkäsi pienen hymyn kera ja heilautti kättään hyvästiksi, kääntyen takaisin mustalaikkuisen tammansa pariin. Nova pärskähti ja hirnahti Heartin perään, ja huokaisten Dorian tarjosi tammalle herkun. Pelottavia pressuja ja ahdistavia keskusteluja oltiin käyty tänään nyt tarpeeksi, enempää ei tarvitsisi jaksaa. Tämän jälkeen koko asia saisi hiljalleen, mutta varmasti painua unholaan ja elämä saisi jatkua normaalisti.
Kommentit
Lähetä kommentti