KRJ-Cup 31.12.2024, Hukkapuro
"One... two... three... four... five and pi-rou-ette...", Estelle laski hiljaa itsekseen katsellessaan lämmitteleviä ratsukoita valmistautumassa vuoden viimeiseen lajijaoksen Cup-kilpailuun. Hänellä ei ollut vielä hevosta alla, oli kuitenkin vielä pari luokkaa aikaa ennen kuin tarvitsisi olla valmiina.
Hänestä tuntui haikealta. Jouluksi oli juuri ja juuri ehtinyt kotona käväisemään, kunnes piti taas olla lentokoneessa matkalla maailmalle, tällä kertaa Suomeen. Andrea ei ollut päässyt mukaan, eikä kyllä varmaan halunnutkaan. Jäähyväiset olivat viileät, eivätkä auttaneet Estellen muutenkin masentuneen mielialan kanssa.
Bowie oli tulossa vanhaksi; Estellen pitkäaikaisin ja luotettavin ratsu, sekä hevoskumppani ylipäätään. Kyllähän rintaansa pullisteleva muhkea iberialaisori jaksoi vielä vaikka mitä, mutta kisaura oli tulossa päätökseensä. Cupit oli sen osalta käyty, kantakirjaukset haettu ja laatuarvostelupalkinnot ansaittu. Sillä oli jo lähes kymmenkunta jälkeläistäkin - sellaista perimää ei iberialaisilta ole ainakaan hetkeen nähty. Orista sai olla ylpeä, ja niin Estelle olikin, se ansaitsi eläkkeensä hyvän uran jälkeen. Mutta se tarkoittaisi uuden ykkösratsun nimeämistä.
Olihan naisella jo sellainen, Berry, ilmiömäinen ykkönen ilman kysymyksiä, mutta luopuminen oli vaikeaa, huolimatta siitä mitä kaikkea uutta siitä seuraisi. Eikä Berryn kanssa ollut alkanut hyvin. Dressage Mastersin Kür-luokka aiemmin joulukuussa oli tuottanut viimeisen sijan, eikä se tulos rohkaissut Estelleä tämän päivän Grand Prix suoritukseen. Yritettävä oli kuitenkin, halusi tai ei, olihan osallistumiset jo varmistettu, nimet listoilla...
Ruunikko tamma pilkisti jo suitsittua päätään karsinan ovesta ulos, kun Estelle asteli käytävää pitkin sen luo. Karsinasta kuului viime hetken harjauksen ja puunauksen äänet. Mitä Estelle tekisikään ilman groomiaan (tekisi varmaankin täysipäiväisesti oikeita töitä, eikä kilpailisi hevosen selässä). Ystävälliset, viekkaudesta hohtavat ruskeat silmät katsoivat ovelle ja mies antoi nopean hymyn, pyyhkäisten samalla hiet otsastaan.
"She's as ready as she'll get, which is, well, perfect in Berry's case", Gabriel kertoi huokaisun kera. Uteliaana Estellen taskuja hamuava tamma tosiaan kiilsi, shakkikuviot lautasilla ja kaikkea.
"Hm, I believe you. Good work, you know I appreciate it all, very much." Estelle nojasi ovenkarmia vasten ja tarjosi hevoselle pienen namupalan.
Gabriel putsasi kahta harjaa toisillaan ja samalla katseli naista tuumivan näköisenä.
"Something's on My Lady's mind, I can see all the way from over here", hän sanoi viimein, kun ymmärsi Estellen kehonkielen. Gabriel oli hyvä lukemaan ihmisiä, välillä vähän turhankin hyvä, mutta toisaalta se teki miehestä erinomaisen groomin ja hyvän tallitoverin.
Estelle huokaisi syvään, katsellen Berryä, "You know we haven't been scoring particularly well recently. Tomorrow's supposed to be a new beginning, and all I feel is something good coming to a bitter end."
Gabriel hymähti, ymmärtäen Estellen mietinnät naisen menemättä syvemmälle asiaan. Kunnes lyhyen hiljaisuuden jälkeen Estelle katsoi äkkinäisesti ylös, mulkaisten miestä kohti.
"I can already hear your gears turning, trying to churn out some positive quote on life or some shit. You know I'm not the person for that, really not. If you need somebody to talk at then Dorian should be done with his class already."
Tummahiuksinen groomi naurahti, yhtä yllättyneenä kuin puhtaan huvittuneenakin. Kyllähän hän Estellen tunsi. Naisella ei huumoria ja 'live love laugh'-asennetta riittänyt pitkälle.
"No, no, I know you well enough by now. Which is why I was, as you put it, 'churning out' something more befitting of you to say", hän virnisti takaisin ja asteli karsinan ovelle, pudottaen harjat harjakassiin.
"But, I personally think that holding on is believing that there’s only a past, actually understanding to let go is knowing that there’s a future, something new and worth finding out."
Estelle mietti hetken, antaen hiljaisuuden pitkittyä. Hevosten kavioiden kopina, puheen sorina ja vinkuvat saranat kaikuivat käytävän läpi. Kauempaa kuului valtavan yleisön aplodimeri.
"I suppose you have a point", nainen viimein myönsi, "I'll think on it, at least. Your comments and life advices usually warrant at least that."
Hän nappasi kiinni keskustelua seuranneen hevosen ohjista ja pyysi sitä seuraamaan. Oli jo korkea aika joutua lämmittelykentälle, muuten tulisi kiire, eikä se auttaisi jo valmiiksi ahdistunutta ratsastajaa. Estelle kiitti Gabrielia vielä kerran, kunnes ratsastaja hevosineen suuntasi ulos tilapäiskarsinoilta ja kohti kilpailun hulinaa.
Ovelle päästyään käytävältä kuului miehen virneen värittämä ääni, "Don't quote me though - that was Daphne Rose Kingma!"
--
Kisavermeet päällä, saappaat parhaassa kimalluspisteessään, hevonen virkeänä ja ratsastajan ajatukset täynnä kaikkea muuta kuin kisasuoritusta, kaksikko saapui areenalle aplodien saattelemana. Jossain sivussa välähti kameran salama, mutta korkeintaan Berry huomasi sen. Estelle toimi täysin autopilotilla.
Pysähdys. Tuomarin tervehdys. Suoritus alkoi.
Gabriel oli nuori pojankloppi, vain 26-vuotias, mutta niin moni asia mitä mies päästi suustaan kuulosti järkevältä ja hyvin sanoitetulta; kuin Estellen omat alitajuiset ajatukset, mutta ääneen sanottuna. Olihan Estellellä ja Bowiella ollut monta yhteistä huippuvuotta, he olivat yhdessä saavuttaneet sen kaiken, ja tietenkään mikään ei tässä elämässä ole ikuista. Asiat muuttuvat - muuttui silloinkin, kun Estelle Bowien hankki. Luopuminen oli vain niin paljon vaikeampaa. Ja olihan kaksikolla vielä yhteisiä vuosia, vain kisaaminen tulisi päättymään.
Raviväistöt oikeaan. Suora linja.
Tässähän hänellä oli allaan nuori ja innokas tamma, joka halusi nähdä maailmaa ja tahtoi tehdä kaunista yhteistyötä ratsastajansa kanssa. Sitä Berry nytkin teki: reagoi jokaiseen apuun nopeasti ja omalla kyvyllään, hyvällä kokoamisella, pää aivan millin luotiviivan edessä. Tammalla oli kaikki potentiaali maailmassa, täällä se kisasi maailmantasolla Grand Prix'ssä jo 9-vuotiaana. Tekihän nuori ja kokematon hevonen virheitä, mutta sitä varten täällä oltiinkin, oppimassa ja kokonaisuutta parantamassa, hiomassa kiiltäväksi täydellisyydeksi.
One... two... three... four... five and pi-rou-ette...
Kun kisoista palaisi kotiin, olisi pihassa odottamassa aviopuoliso ja tarhassa ryhdikkäästi seisova kultainen lusitano. Tietenkin muutos sattui, jotain tulisi päätökseen, se oli väistämätön tosiasia ja niihin Estelle uskoi. Mutta muutos toi mukanaan myös jotain uutta ja hyvää, tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia.
Täydellinen pysähdys linjassa. Vuoden viimeinen tervehdys. Kiitos.
Estelle oli valmis kaikkeen mitä uusi vuosi toisi tullessaan, vaikka vähän pelottikin.
Kommentit
Lähetä kommentti